Leena Griinari

Journalismin vapaudesta

Blogi – 30. toukokuuta 2010 klo 9.15 – kirjoittanut Leena Griinari

Kirjoittelin juuri mediakriittistä kolumnia Vihreään lankaan ja jäin samalle ihmettelemään tätä median omistajapolitiikkaa.Ymmärrän, että nuoret vastustavat mediamaksuja, mutta sitä kautta meiltä häviäisi ainoa edes demokraattisesti hallittu media, Yle. Omistajapolitiikan näkyminen etenkin Sanoma OY:ssa on niiiiin raivostuttavaa.
Tohtori Päivi Lipposelta on tilattu artikkelisarja, joka valtaa muutaman viikon välein kaikki Sanoma Oy:n omistamat maakuntalehdet teemoillaan ”Puuteollisuus on Suomen selkäranka, jonka sähköntarve on turvattava” tai ”Ydinvoima on isänmaallisuutta”. Arghh!Helsingin Sanomat uutisoi tuhansien ihmisten ”Äänestä Ydinvoima historiaan” –mielenosoituksen kahden palstan ja kymmenen sentin kuvalla. Uskomatonta asenteellisuutta!
Kotka lienee niitä harvoja kaupunkeja, joissa vielä kaupungin ilmoituksetkin julkaistaan pariin tuhanteen kotiin jaettavassa demarilehdessä. Eli annetaan puoluetukea demareille kaupungin ilmoitusvaroista! – Tällaisesta on käsittääkseni jo muualla Suomessa päästy?

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
Kirjaudu