# Aloitteet valtuustossa
1.
Kymijoki tarjoaa matkailu- ja virkistysmahdollisuuksia, joita ei ole tarpeeksi Kotkassa hyödynnetty. Kymijoen varsi on täynnä uskomattoman kauniita luontomaisemia, joita edes kuntalaiset eivät löydä, kun ei ole tietoa, missä on lupa kulkea ja missä ei.
Esitän, että osa- ja yleiskaavaa uudistettaessa mietitään vaellusreittien merkitsemistä maastoon niin, että kuntalaiset voisivat käyttää niitä vaeltamiseen ja että matkailu tuotteistaisi niistä samalla reittejä, jotka hyödyntävät jo olemassa olevia matkailuyrittäjiä.Vaellusreitti ei tarkoita maastoon raivattua polkua tai tietä, vaan nimenomaan vain viitoitettua aluetta, jossa on lupa jokamiehenoikeudella kävellä ja raivata itse tietään vaikka saappaat jalassa.
2. KULTTUURIRAHASTON KIRJATALKOOT 12.3.2007
Suomen Kulttuurirahasto on käynnistänyt Kirjatalkoot, kaikkien aikojen suurimman tukihankkeensa. Vuosien 2008-2010 aikana Kulttuurirahaston tukea ohjataan kuntien kirjastojen kirjahankintojen lisäämiseen koko maassa yhteensä noin 3,5 miljoonaa euroa
Tuen avulla kuntia kannustetaan lisäämään omia kirjahankintamäärärahojaan.
Jos kaikki kunnat lähtevät mukaan Kirjatalkoisiin, kirjahankintoihin saadaan hankkeen aikana lisää rahaa yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Tällä summalla kirjastot voivat saada jopa 700 000 kirjaa lisää.Ensimmäisenä vuonna 2008 tukisumma jaetaan kuntien kesken sen perusteella, kuinka paljon rahaa ne ovat käyttäneet kirjahankintoihin vuodessa keskimäärin vuosina 2005–2006. Kahtena seuraavana vuonna tukea saavat ne kunnat, jotka päättävät lisätä kirjahankintojaan.Maksimituen saavat kunnat, jotka nostavat kirjahankintamäärärahansa vuosiksi 2008–2010 lähtötasoa 10 prosenttia korkeammalle tasolle. Kulttuurirahaston ylimääräinen avustus kirjahankintoihin on tällöin puolet lisäyksestä, kuitenkin enintään 5 prosenttia vertailutason vuosiostoista.
Esitän, että Kotkan kirjastotoimen määrärahoja kirjanhankintaan lisätään 10 prosenttia seuraavassa talousarviokäsittelyssä.
3. ONGELMAJÄTESÄILIÖT ENERGIASÄÄSTÖLAMPUILLE
Esitämme, että kaupunki lisäisi kierrätys- ja jätteidenlajittelupisteisiin erilliset säiliöt ongelmajätteiksi luokiteltaville energiansäästölampuille.
Nyt käytetyt energiansäästölamput joutuvat helposti kaatopaikkaroskiin, koska ihmiset eivät jaksa säilyttää niitä isoja määriä kotonaan odottaessaan ongelmajäteauton kiertoa.
Samanlainen säiliö on jo olemassa paristoille. Energiasäästölamput tarvitsisivat vain hieman isomman säiliön.
4. KOTKASTA REILUN KAUPAN KAUPUNKI 3.3.2008
Reilu kauppa takaa kehitysmaiden viljelijöille kohtuullisen korvauksen tuotteistaan ja antaa heille näin mahdollisuuden osallistua kansainväliseen kaupankäyntiin ja hankkia elantonsa omalla työllään. Reilu kauppa on ainoa sertifiointijärjestelmä, joka takaa viljelijöille maailmanmarkkinahinnan heilahteluilta suojaavan takuuhinnan sekä mahdollisuuden ennakkorahoitukseen. Takuuhinnan lisäksi viljelijöille maksetaan sosiaalisiin parannuksiin tarkoitettua Reilun kaupan lisää. Tuotteet myydään mahdollisimman suoraan välttäen turhia välikäsiä. Reilussa kaupassa ei ole kyse hyväntekeväisyydestä, vaan järjestelmässä on korjattu useita rakenteellisia seikkoja, jotka pitävät yllä köyhyyden kierrettä.
Sertifioiduilla tiloilla työntekijöille on taattava lainmukaiset palkat ja työajat sekä hyvät työolosuhteet. Työntekijöillä on oltava oikeus kuulua ammattiyhdistykseen ja lapsityövoiman käyttö on kiellettyä. Ympäristömääräyksiä ja ihmisoikeussopimuksia on noudatettava. Itsenäinen auditointiyhtiö valvoo kriteerien noudattamista tarkastamalla tilat vuosittain.
Kunnat käyttävät julkisiin hankintoihin noin 15 miljardia euroa vuodessa. Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, millaisia tuotteita ja palveluita julkisilla hankinnoilla tuetan. Uuden hankintalain mukaan hankintayksikkö voi yksiselitteisesti asettaa hankinnoissa sosiaalisia tai ympäristökriteereitä.
Monessa Euroopan maissa julkisille hankinnoille on asetettu sosiaalisia kriteerejä. Reilun kaupan kunta tai kaupunki on kunkin maan Reilun kaupan merkkijärjestön myöntämä arvonimi, jonka avulla kunta voi osoittaa kantavansa sosiaalista vastuutaan. Reilun kaupan kaupunkeja ja kuntia on pelkästään Britanniassa jo yli 300. Ruotsissa Reilun kaupan kuntia on viisi, Norjassa kuusi ja Suomessa yksi, mutta asia on vireille kaikissa suurissa kaupungeissa.
Kotkassa Reilun kaupan kaupungin arvonimi edellyttää, että
- kaupunki käyttää Reilun kaupan kahvia ja teetä kaupungintalolla ja kaikissa omissa tilaisuuksissaan.
- valitsee edustajansa Reilun kaupan kaupungin kannatusryhmään
- osallistuu kerran vuodessa järjestettäviin Reilun kaupan viikkoihin
- järjestää tilaa tiedotuspisteelle, josta on saatavilla Reilun kaupan tiedotusmateriaalia.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että vuoden 2009 talousarvioon ja seuraavalle suunnitelmakaudelle varataan riittävä määräraha, jotta Kotka voi käyttää Reilun kaupan tai vastaavat eettiset kriteerit täyttävää kahvia ja teetä kaupungintalolla kaikissa kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.
Kotkassa 3.3.2008
Leena Griinari, vihreät/ysiryhmä
Hilla Pohjalainen, vas.
Sirpa Paatero, dem.
Ritva Kallioniemi, kok
——————–
5. MAAHANMUUTTAJIEN SUOMENOPETUSTA KEHITETTÄVÄ 7.6.2010
Kotkassa on 150 täysin luku- ja kirjoitustaidotonta maahanmuuttajaa, jotka eivät osaa suomea kuin muutaman sanan. Täysin tarkkaa lukua on vaikea määrittää. Sen lisäksi on niitä, joilla on niin heikko kielitaito, etteivät he pysty työllistymään mihinkään tehtävään.
Monikulttuurikeskus Myllyssä oli viikon kestävä kokeilu 31.5.- 4.6., jonka tarkoituksena oli tutkia, onko mahdollista opettaa aikuisia luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajia lukemaan ja kirjoittamaan suomeksi. Kaksi vapaaehtoista opettajaa opettivat viikon verran kahtatoista maahanmuuttaja-aikuista, jotka olivat 18 - 50-vuotiaita miehiä ja naisia Kongosta, Somaliasta, Myanmarista, Irakista ja Afganistanista.
Viiden päivän opetuksen tulos oli ilmiömäinen: paria poikkeusta lukuun ottamatta kokeiluun osallistuneet maahanmuuttajat osaavat nyt alustavasti lukea, kirjoittaa ja ääntää suomalaisia sanoja ja kirjoittaa sanelusta lähes oikein.
Myllyn ainutlaatuisen pilottihankkeen vetäjät ovat laatineet raportin kokeilusta mahdollisien uusien kurssien ja oppimateriaalin kehittämiseksi (liite). Toukolan opisto on anonut tukea Raha-automaattiyhdistykseltä käynnistääkseen syksyllä kolmen vuoden kokeilun maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon opettamiseen. Mylly toimii yhteistyökumppanina ja tarjoaa opetustilan.
Vihreä valtuustoryhmä esittää, että Kotkan kaupunki panostaisi mitä kiireellisimmin näiden luku- ja kirjoitustaidottomien sekä heikosti suomen kieltä osaavien teho-opetukseen ja joko järjestäisi heille lisäkoulutusta tai tukisi taloudellisesti Toukolan hanketta.
Suomen kielen opetukseen nyt sijoitettu raha tulee moninkertaisena takaisin, sillä tulkkipalvelut ja maahanmuuttajien sosiaaliturvan kustannukset vähenevät sitä mukaa kun työllistyminen aikaistuu. Kotka saisi myös valtakunnallista mainetta osallistuessaan tähän uraauurtavaan kotoutustyöhön.
